Keskiajan puutarhan suunnittelua

Terveiset keskiajan puutarhan suunnittelukurssilta. Pidän kaksiosaisen kurssin kskiajan puutarhoista Espoon työväenopistossa syksyllä 2012. Lauantain 22.9. kurssilla puhuin keskiajan puutarhoiden muodosta, hieman niiden kasveista ja niille tyypillisistä muista piirteistä. Yhtään keskiajalta säilynyttä (vielä olemassaolevaa) puutarhaa ei tietääkseni ole, mutta maalauksia niistä on kyllä säilynyt. Puutarhoita on entisöity myös arkeologian avulla.

Kun tarhaansa suunnittelee, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että jokaisena vuodenaikana kukkii jotakin. Kuva: Jaana Aartomaa.

Minulla kukkivat vielä syyskuussa muun muassa käenminttu (Calamentha), sitruunamelissa (Melissa officinalis), punaluppu (Sanquisorba officinalis), isomaksaruoho (Sedum telephum), suopayrtti (Saponaria officinalis) ja jotkin luonnosta yrttitarhaani siirtänmistä kellokukista.

Lisäksi komeutta syksyyn tuovat ruusujen kiulukat (jotka aion kuivata talven varalle kokonaisina. Ne sisältävät runsasti mm. C-vitamiinia.), ja monien kasvien siemenkodat. Siemenet saavat törröttää pystyssä vielä lumihangessakin, ja  varista maahan itsekseen.
Isomaksaruoho on syötävä kasvi, jonka pienikokoisimmat lehdet maistuvat jännittävälle syksyn salaatissakin.

Suopayrtin (Saponaria officinalis) maanpäällinen verso sopii pesuaineeksi myös ihmisvartalolle sekä hiuksille. Laita kuumaa vettä saaviin kasvien päälle löylyyn mennessäsi. Pesuvesi odottaa valmiina, kun tulet löylystä. Kuva: Jaana Aartomaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: