Opinnäytetyö keskiajan puutarhan suunnittelemisesta

27.4.2012

Siiri Soittilan opinnäytetyö Hämeen ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelun linjalta

”Eurooppalaisen keskiaikapuutarhan soveltaminen nyky-Suomeen”

on nyt valmis ja  luettavissa koulun tietokannassa täällä.


Puutarha herää…

27.4.2012

Käyskentelin eilen puutarhassa ja katselin herääviä kasvinalkuja. Uusi, syksyllä istuttamani neidonhiuspuu työntää jo silmua (lahja ystävältä) ja lumikellot sen juurella kukkivat kauniisti.


Lumet sulavat yrttitarhasta

25.4.2012

Huhtikuun 24. päivänä vuonna 2012 yrttitarhassa on vielä lunta. Aion antaa lumen sulaa ennen kuin kalkitsen maata voimakkaasti ja tyhjennän talve aikana täyttyneet tuhka-ämpärit penkkeihin. Etualalla oleva aita on talven aikana kaatunut.